Usein kysyttyä hautajaisten järjestämisestä

  • Hautausjärjestelyt on mahdollista aloittaa heti läheisen poismenon jälkeen.

    Myös siunausaika- ja hautapaikkavarauksia voi sopia jo ennen hautausluvan toimittamista seurakuntaan.

    Autamme kaikissa hautajaisjärjestelyissä. Ota meihin yhteyttä.

  • Läheistäsi hoitanut tai ruumiinavauksen suorittanut lääkäri kirjoittaa vainajalle hautausluvan.

    Hautauslupa tulee toimittaa siihen seurakuntaan, jossa siunaus ja hautaus suoritetaan.

    Jos kyseessä on polttohautaus, hautauslupa on toimitettava myös tuhkauksen suorittavaan seurakuntaan.

    Siunausaika- ja hautapaikkavarauksia voi sopia jo ennen hautausluvan toimittamista seurakuntaan.

    Neuvomme tarkemmin tarpeesi mukaan. Ota meihin yhteyttä.

  • Kuolintodistus toimitetaan sairaalasta, terveyskeskuksesta tms. virkateitse rekisteriviranomaiselle.

    Omaisella on oikeus pyynnöstä saada kuolintodistus.

    Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa kuolintodistuksen valmistuminen saattaa kestää useampia kuukausia.

    Tieto kuolemasta välittyy virkateitse maistraattiin, kun hautauslupa ja kuolintodistus on kirjoitettu.

    Tieto kirjataan väestötietojärjestelmään, josta se välittyy seurakuntaan, Kelalle ja verottajalle.

    Myös pankit, valtion virastot sekä useat eläke- ja vakuutusyhtiöt saavat tiedon kuolemasta väestötietorekisterin kautta.

    Neuvomme tarkemmin tarpeesi mukaan. Ota meihin yhteyttä.

  • Omaiset ilmoittavat suruviestin yleensä henkilökohtaisesti läheisille ja ystäville.

    Laajemmin ilmoittaminen tapahtuu useimmiten kuolinilmoituksen muodossa lehti-ilmoituksella.

    Myöhemmässä vaiheessa on tärkeää, että ilmoitus tehdään myös työnantajalle, taloyhtiölle, pankeille, vakuutusyhtiöille, yhdistyksille jne. 

    Autamme ja neuvomme sinua suruviestin tiedottamisessa tarkemmin tarpeesi mukaan. Ota meihin yhteyttä.

  • Kyllä, kauttamme saat myös perunkirjoitukset sekä ositus- ja perinnönjakosopimukset vankalla ammattitaidolla ja vuosien kokemuksella. Ota yhteyttä.

  • Yleensä tarvitaan kuusi (6) henkilöä, jos arkku saatetaan ulos kappelista.

    Myös nainen voi toimia kantajana.

    Autamme järjestämään arkunkantajat, jos kantajia ei löydy saattoväestä.

Kun suunnaton suru
jää maailmaan,
sitä jos yhdessä kannetaan
se pienikin hetkinen kerrallaan,
on korkea taivas
ja kaunein maa.

Tehdään tämä yhdessä →